Jotain muuta kun Game of Thronesia!!!

Kun kirjastossa ei ollut tarjolla heti neljättä osaa Game of Thronesiin, päätin pitää siitä taukoa. Universumi selvästikin kehotti siihen. Luulen sen olleen hyvä ajatus. Sen sijaan siirryi takaisin oman hyllyn kirjoihin.

Liha tottelee kuria otin hyllystä esiin, koska en tiennyt mitä oikeasti tahtoisin lukea. Se oli hyvä kahden illan farssipaketti.

Lopulta päätin, että se mitä todella tahdoin luken, oli Hannibal. Olen lukenut sen huomattavan monta kertaa jo aiemmin. Tämänkin vuoden puolella muistaakseni. Mutta se johtuu vain siitä, että olen suuri tohtori Lecterin fani. Ja jos ei lasketa sitä, että tarinassa on syödään ihmisiä, syötetään ihmisiä sioille ja mureenoille, ammutaan ihmisiä jalkajousella, viilletään mahoja auki, hirtetään pahoja poliiseja ja sitä rataa, niin kyseesä on rakkaustarina. Kyllä, se on mielipiteeni. Hannibal Lecter, kuuluisa kannibaali ja murhaaja, rakastaa Clarice Starlingia niin paljon, että EI syö tätä. Jos se ei ole rakkautta, niin en tiedä mikä on.
Elokuvana kyseinen kirja päättyy ihan erilailla ja se pöyristyttää joka kerta, mutta onneksi kirjassa Hannibal ja Clarice päätyvät yhteen ja muuttavat Buenos Airesiin. Ihanaa <3.
Ja kyllä, jos tahdon lukea jotain romanttista, luen Hannibalin, vaikka se varmasti on monen mielestä vähintäänkin kyseenalainen valinta.

Kirjaston hyllylläkin tietysti vähän kävin. Kirottu hyppäsi hyllystä eteeni halloweenmaisen kantensa perusteella. Ja olen suuri helvetin ystävä, joten ihan mielelläni luin 13-vuotiaan Maddien seikkailuja siellä. Se oli ihan jees.

Lammasdekkarin jatko-osa, Ihmissutta ken pelkäisi, oli aika monta kuukautta kotona odottamassa, että tartun siihen. Ensimmäinen osa viihdytti valtavasti, joten epäröin tarttua jotko-osaan, koska pelkäsin sen olevan huonompi. Mutta se ei ollut! Ei ollenkaan! Se oli mahtava! Itseasiassa niin mahtava, että luin sen heti perään uudestaan. Kyllä, kaksi kertaa putkeen.
Jo tutuksi käyneet lampaat olivat päässeet Irlannista Euroopanmatkalleen ja tutkivat nyt ihmisusijuttua Ranskassa. Kirja oli jotenkin naiivin ihana. Mutta myös tosi jännittävä. Ilahdutin (tai sitten en) poikaystävää lukemalla lempikohtiani ääneen. Ja sitten kerroin suunnilleen kaikista muista kohdista omin sanoin, koska niin monet kohdat olivat niin mahtavia. Se kun Talvikaritsa päättää ruveta vuoheksi ja kiipeää puuhun. Se kun pieni musta vuohi etsii seikkailua Sir Ritchfieldin selästä. Se kun Närhi pilaa Othellon löytämän lähteen. Kaikki! Lammasdekkarit ovat hyvin neitimarplemaisia, mutta jotenkin vähän pöhkömpiä. Mutta kunnon dekkareita silti. Toivoisin kovasti kirjailijalta lisää tätä.

Iitu, jos luet tätä, niin sun pitää ehdottomasti lukea nämä, ellet sitten ole jo jostain syystä lukenut. Ihmissutta ken pelkäisi on varsinkin supermahtava! Löytyvät myös (ainakin meidän kirjastosta) äänikirjoina.

Sistersin veljeksiä luin tosi pitkään. Aloitin sen, sitten luin toisen kirjan, sitten taas jatkoin, uusi kirja, jatkoin. En tiedä miksi sen lukeminen oli niin työlästä. Luin lukemattomia kirjoja sen aikana. Se oli lainassa mulla puoli vuotta(!) ja uusin sen aina vaan uudestaan, kunnes käytin kaikki uusintamahdollisuuteni sen suhteen ja se oli pakko kahlata loppuun. Kyseessä ei ollut mitenkään huono kirja, mutta jostain syystä sen lukeminen oli jotenkin maailman raskain asia.

Varmasti on käynyt ilmi, että jos pidän jostain kirjasta, luen sen uudestaan. Niin on Onni TMn kohdalla. Maailmaa muuttavan elämäntaito-oppaan kustannus ja maailmanvalloitus tarina on viihdyttävä. Ja hahmot ihania.



   

Nätimpi johto, parempi lataus

Näin siis ainakin kuvittelen. Joten virkkasin nätimmän johdon.

Lanka jäi aika mahtavaan vihreään ja siniseen kohtaan, joten voi olla, että pitää joku muukin johto kaunistaa.

Ja sitten kaikki johdot. KAIKKI JOHDOT!!!



  

Viskiä internet täynnä

Eilen join illalla lasillisen appelsiiniteetä Fireballin kanssa ja ajattelin, että kylläpä Fireball on hyvää. Se sopii niin moneen juomaan ja syksyyn ja talveen. Voi sen ihania kaneliaromeja. Sitten ajattelin, että kirjoitan siitä blogiin.

Kun sitten kävin facebookissa, joku oli linkannut uutisen, jossa yksityisiä blogeja oli kielletty mainitsemasta sanaa "viski", koska se mainosti olut- ja viskiexpoa, ja alkoholin mainostaminen on kiellettyä. Ajattelin, että onpa hölmöä. Sitten noin kaksi tuntia myöhemmin koko faceni oli täynnä samaa linkkiä, ihmisten statuksia viskistä, ihmisten kuvia viskistä ja viskiä ylipäätänsä. Ja äkkiä suunnitelmani kirjoittaa Fireballista olikin täysin ajankohtainen.

Varsinaisesti se ei ole viskiä, vaan viskilikööriä. Kanelin makuista viskilikööriä. Ja se on mahtavaa. Kuten olen aiemmin jo todennut, se sopii omenamehuun (kylmään ja kuumaan), jaffaan (vaikkei ehkä uskoisi) ja nyt todistetusti myös teehenkin.

Oma pulloni on jo ihan lopussa. Ja koska kaneliaromit sopivat syksyyn ja talveen ja kauppojen somisteista voi päätellä jo joulunkin olevan ovella, pitää ehkä ostaa loppuvuotta varten uusi pullo. Sitä on sitten hyvä liruttaa kuumaan omenamehuun (tai ehkä lämmitettyyn siideriin) ja käpertyä viltin sisään. Niin aion tehdä.

Suosittelen muillekin.



 

Viininurkka: Yalumba (ja kanawokkia)

Meillä oli vieraita. Yövieraita. Ja sitten laitettiin ruokaa ja pullo viiniäkin oli. Keittiön pöytä piti siirtää keskelle keittiötä, kun syöjiä oli kaikille neljälle sivulle.

Ruuaksi tehtiin basmatiriisiä ja tulista kanawokkia, mutta valkoviini tuli silti Australiasta. Viime vuoden rieslingiä. Kuulemma Australian vanhimmalta perhetilalta. Ja kelpo tavaraahan tuo oli. Ihan ensimmäisen kerran kun maistoin, jälkimaku toi jostain syystä mieleeni Magnersin. Tuntui, että viinissä olisi ollut joku hieman ylikypsä vivahde, mutta voi olla, että kuvittelin koko jutun. Mutta siis se oli hyvä jälkimaku. Tykkäsin. Ja ilmeisesti upposi vieraisiinkin.

Jälkiruuaksi oli Fazerin sinistä :)



 

Kolmen minuutin kahvikuppibrownie

Ohjeen löysin aikoinaan Pinterestistä. Ja olin skeptinen. En uskonut, että mitään herkkua saa aikaiseksi tuossa ajassa. Olihan internet huijannut minua jo aiemminkin. Jos joku vieläkin kuvittelee, että kaurahiutaleista ja banaanista tulee ihan oikean keksin kaltaisia keksejä, niin se ei pidä paikkaana. Ei sitten ollenkaan. Oikeat keksit vaativat sokeria ja rasvaa ja jauhoja. Älkää uskoko muuta. Mutta tämä brownie, tämä on totta.

Kolmen minuutin kahvikuppibrownie (1 kuppi)

0.6 dl jauhoja

0.6 dl sokeria

2 rkl kaakaojauhetta

2 rlk oliiviöljyä

3 rkl vettä

hyppysellinen suolaa

Laita kuivat aineet kahvikuppiin ja sekoita. Lisää vesi ja öljy ja sekoita taas. Tällä kertaa niin tehokkaasti ettei jää paakkuja. Laita kuppi mikroon. Kypsennä 1 minuutti ja 40 sekuntia. Valmis. Kuin taikaa.

Parasta brownie on hieman jäähtyneenä. Ja vielä parempaa, jos tarjoilet sen jäätelöpallon kera. Ja ehkä kinuskikastikkeen. Ja kermavaahdon. Ja stösselien.

Mutta pelkkä browniekin riittää.

VAROITUS! Kyse ei ole nyt sitten mistään nopeasta herkusta jonka voi tehdä itselleen äkkiä ja todennäköisesti aineista joita löytyy kaapistasi. Kyse on mahdollisesta kahvikuppibrownieaddiktiosta. Kun alunperin reseptin löysin, tein itselleni brownien joka päivä. Joskus kahdesti. Varmasti joskus kolmestikkin, mutta se on todennäköisesti browniemaniassa pyyhkiytynyt muististani. Lucky me.

Niin, että omalla vastuulla.



   

Luurankoja ja pöllöjä ja muita

Pinterestistä on Tiina taas löytänyt minulle lähettämisen arvoisia kuvia. On taas vaikka mitä. Suihkuverhoja ja kynttilänjalkoja. Kaikkea siistiä.

  

Häivähdys keltaista

Kävi ilmi, että meillä on todella hieno vieraspeitto, josta en tiennyt mitään. Lisäksi löysin täydellisen vaahteranlehden, ukulele-laukkuni sopi polkupyörääni ja jostain syystä pesuaineet ovat muuttuneet kaikki maagisiksi póke-palloiksi. Valitsen sinut, keltainen Fairy!